Biografia

Ikaalisten artistikoulutuksen kasvatti Tiina Pitkänen kiinnitettiin HMC:n Hurmio-levymerkille loppuvuodesta 2005. Levytyssopimus oli Tiinalle onnenpotku ja palkinto usean vuoden sinnikkäästä työnteosta. Hurmion suojissa Tiina pääsi samojen ammattilaisten hoiviin jotka ovat hoitaneet menestyksekkäästi ykkösrivin iskelmätähtien keikkamyyntiä ja levytysuraa.

Tiinan oman uran avaus oli vaikuttava laulu nimeltään ”Mielettömyys”. Kappale kuvaa tunnetilaa kun jo hiipumassa ollut rakkaus syttyy uudelleen liekkeihin. Laulun Tiinalle sävelsi Immo Lehto ja sanoitti Eija Hinkkala. Kappale nousi keväällä 2006 Radio Suomen soitetuimmat -listan ykköseksi.

Kesällä 2006 Tiina tanssitti lavakansaa kakkossinglellään "Yksinäisin tyttö kaupungin". Jussi Rasinkankaan mainio foxi viihtyi useita viikkoja Tätä Suomi Tanssii -listalla. Kyseinen kappale tuli tutuksi myös tv-yleisölle heinäkuussa 2007 jolloin Tiina esitti sen TV2:n Kesäillan Valssi -ohjelmassa.

Vuoden 2007 aikana Tiinalta on julkaistu vielä kaksi sinkkua, "Eri maailmaan" ja "Jos", joista jälkimmäinen teki historiaa olemalla peräti kuusi viikkoa SunFM-radioaseman soitetuin kappale. Molemmat sinkut ovat Eija Hinkkala/Immo Lehto -parivaljakon kynästä lähtöisin.

Pudasjärveltä alunperin kotoisin olevan Tiinan intohimona on ollut lapsesta saakka kotimainen iskelmä ja suuri haave omasta levystä toteutuu syyskuussa 2007 kun Tiinan debyyttialbumi "Yksinäisin tyttö kaupungin" julkaistaan. Tiina on kiertänyt jo muutaman vuoden ajan ahkerasti keikoilla bändinsä kera ja palaute on ollut järjestäen kiittävää sillä ohjelmistoon on huolella valittu tanssijalkaa kutittelevia kappaleita.

Herkän tummalla äänellä laulava Tiina pitää esikuvinaan Eija Kantolaa ja Tarja Lunnasta. Musiikin lisäksi tämä naapurin tyttö rakastaa mökkielämää, terveellisen ruoan kokkaamista ja tanssimista.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt pekka.nieminen[@]hmc.fi